Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta

Tasa-arvotyö Suomessa tasa-arvoprojektien kautta tarkasteltuna 1970-2000-luvuilla

Kristiina Brunila

Suomessa tasa-arvo on näyttäytynyt 1970-luvulta lähtien ns. tasa-arvoprojektien kautta tehtävänä tasa-arvotyönä, jolla on puolestaan ollut seurauksia tasa-arvon ja sitä tukevan toiminnan muotoutumiselle. Tasa-arvoprojektit ja tasa-arvotyö ovat olleet monenlaisten keskenään jännitteisten ja hierarkkisten valtasuhteiden paikkoja, joissa on käyty neuvotteluja vallasta, toimijuudesta ja tiedosta. Tarkastelen tutkimuksessani sitä miten tasa-arvo, sukupuoli ja tasa-arvotyöhön liittyvä toimijuus ovat rakentuneet tasa-arvoprojektien teksteissä ja tasa-arvotyön tekijöiden kuvauksissa. Tutkin ja teen näkyväksi niitä oletuksia ja merkityksenantoja, eron ja rajan tekoja, jotka sisältyvät Suomessa tehdyn tasa-arvotyön diskursseihin. Samalla tarkastelen miten ja kenellä on ylipäätään ollut mahdollisuuksia vaikuttaa tasa-arvosta käytävään keskusteluun. Artikkelissa esittelen joitakin yhteiskunnallisia liikehdintöjä, joilla on ollut seurauksia sille miten tasa-arvo on julkidiskursseissa tullut kulloinkin määritellyksi.

Tasa-arvo on Suomessa aktivoitunut yhteiskunnallisten liikehdintöjen sille asettamien vaatimusten ja velvollisuuksien kautta (Holli, Saarikoski, Sana 2002). Tämä on ollut havaittavissa myös Suomessa toteutetuista tasa-arvoprojekteista. Tasa-arvo projektien kautta tarkasteltuna ei ole edennyt lineaarisesti kohti alati kehittyneempää ja parempaa tasa-arvoa vaan se on sen sijaan ollut tilanteittaista ja historiallista (Brunila, Heikkinen, Hynninen 2005) [1]. Suomessa 1970-luvulta alkaen toteutetut tasa-arvoprojektit ovat hakeneet ja vakiinnuttaneet paikkaansa tietynlaisena poliittiseenkin päätöksentekoon vaikuttavana yhteiskunnallisena puheena. Projektien kautta on rakennettu tietynlaista tasa-arvon tekemisen tapaa siinä määrin, että se on alkanut näyttäytyä jokseenkin luonnollisena ja ainoana mahdollisena tasa-arvoa tukevan toiminnan muotona.

Etenkin naisille projekteissa työskentely on ollut tärkeä työllistymisen ja elinkeinon hankkimisen mutta myös yhteistyön, asiantuntijuuden ja osaamisen syventymisen keino. Projektien tekstit, niissä puhutut tavoitteet, toimintatavat ja toimintakulttuurit ovat kietoutuneet yhteen. Projekteissa toimineet tasa-arvotyön tekijät ovat tulleet tutuiksi toisilleen, he ovat lukeneet toistensa tuottamia tekstejä, osallistuneet toistensa järjestämiin tilaisuuksiin ja keskusteluihin ja rakentaneet monenlaisia yhteistyöverkostoja, jotka ovat osaltaan edesauttaneet uusien projektien syntymistä ja tasa-arvotyön muokkautumista verkostomaiseksi työskentelyksi. Kysymys projektimuotoisen tasa-arvotoiminnan suhteellisen vakiintuneesta asemasta on liittynyt valtiollisiin ja kansainvälisiin monimutkaisiin valtasuhteisiin, joissa on määritelty sitä, keiden ja minkälainen tasa-arvo on milloinkin nähty merkityksellisinä ja taloudellisten resurssien panostamisen arvoisina.

1970-luvulta lähtien projektien ajanjaksoista on ollut luettavissa ja nimettävissä toisistaan erottuvia kausia, joista esittelen tässä lyhyesti kahta. Varhaisinta projektikautta kutsun Tanen (Tasa-arvoasiain neuvottelukunta) kaudeksi, johon vaikuttivat naisasialiikkeen toiminnan ohella kansainvälinen ja yhteiskunnallinen keskustelu naisten vapautumisesta ja eriarvoisuudesta Suomessa. Vuonna 1966 Valtioneuvoston asettama komitea teki ehdotuksia, jotka osaltaan luettiin uuden naisten itsensä neuvotteleman sukupuolisopimuksen sisällöksi ja samalla sukupuolen neuvotteluksi valtiokoneiston suuntaan (Julkunen 1994). Komitean ehdotuksesta perustettiin vuonna 1972 Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), josta muodostui keskeinen taho ensimmäisten Suomessa toteutettujen projektien syntymisessä. Tavoitteiksi projekteissa määrittyivät naisten mahdollisuudet ja oikeudet yhdistää elämässään perhettä, ammattia ja työtä. TANEn johdosta laadittiin erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia työelämän tasa-arvoepäkohdista ja ensimmäiset projektit liittyivät kyseisten epäkohtien ratkaisemiseen. Esimerkiksi vuonna 1973 toteutettu Syrjintäprojekti käsitteli sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ehkäisyä. Myös koulutuksellisen tasa-arvon tavoite oli keskeisellä sijalla ja vuonna 1973 Tane käynnisti projektin sukupuoliroolien murtamiseksi koulutuksessa ja työnvälityksessä. 1970-luvulla toteutettujen projektien tavoitteet, sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ja eriarvoisen kohtelun poistaminen, naisten urakehityksen ongelmien ehkäisy ja samapalkkaisuuden edistäminen esiintyvät projektien tavoitteissa edelleen 2000-luvulla.

Toista omalla tavallaan tasa-arvon määrittymistä muokannutta kautta olen kutsunut tutkimuksessa EU-politiikan kaudeksi. Kausi alkoi Suomen liityttyä Euroopan unioniin, jolloin projektien määrä kasvoi ja projektien julkidiskursseissa oli nähtävissä liikehdintää. Euroopan unionin tasa-arvopolitiikasta tuotetut tavoitteet ja painopisteet, sosiaali-, työllisyys- ja koulutuspolitiikka, alkoivat näkyä kansallisella tasolla projektien tavoitteissa. Käytännössä läpäisyperiaatteena Euroopan unionin rakennepolitiikkaan kirjattu tasa-arvon velvoite tulkittiin toimenpidekokonaisuuksien suuntaamisena erityisesti naisille (Horelli & Roininen 1997). Seurauksena tästä oli se, että suuri osa Suomessa toteutetuista projekteista määrittyi 1990-luvun puolivälin jälkeen ns. naisprojekteiksi, ja niiden määrä on pysytellyt korkeana 2000-luvulle asti. Naisprojektien tavoitteissa tasa-arvo on pääpiirteissään kietoutunut tyttöjen ja naisten koulutus- ja uravalintojen muutokseen kohdistuvaan toimintaan. Naisprojektien avulla on myös synnytetty eri puolilla Suomea työllistymiseen tähtääviä tukipalveluita, erilaisia yhteistyö- ja naisverkostoja, naisille suunnattuja resurssikeskuksia, paikallisaloitteita ja toimintamuotoja alueelliseen kehittämiseen sekä yritys- ja osuuskuntatoimintaa. Naiset ovat tukeneet toisiaan verkostoitumisessa, koulutuksessa ja työllistymisessä sekä yhteiskunnallisessa ja alueellisessa vaikuttamisessa. Projektien teksteissä on ollut luettavissa myös naisten keskinäisen erilaisuuden huomioimista, yksilökeskeisyydestä pois pyrkimistä ja markkinakeskeisyyteen kriittisesti suhtautumista. Naisprojektien ohella myös opettajankoulutus ja työelämän käytännöt tulivat nimetyiksi tasa-arvotyön kohteiksi. 1990-luvun loppupuolella työn ja (hetero)perheen yhteensovittaminen, tasa-arvosuunnitelmat ja työnarviointi nostettiin projektien diskursseihin. Sukupuolinäkökulmaa haluttiin nostaa pysyväksi osaksi kaikkea koulutus- ja kehittämistoimintaa, ja tasa-arvon valtavirtaistaminen alkoi.

EU-politiikan kaudella tasa-arvopuheessa alkoi näyttäytyä markkinaorientoituneita piirteitä kuten hallinnoinnin lisääntymistä, tehostamista, arviointia, mittaamista, tasa-arvon tuotteistamista ja hyviä käytäntöjä. T asa-arvoakin on projekteissa saatettu puhua taloudellisesta hyötynäkökulmasta. 1990-luvulla Euroopan unionin rakennerahastot, yhteisöaloitteet ja ohjelmat, joita kaikkia koskevissa säädöksissä on velvoite tasa-arvon edistämisestä, vaikuttivat kansallisten projektidiskurssien muotoutumiseen ja toimintatapoihin. Työelämän intressit korostuivat ja yhteistyöverkostot samalla laajenivat. Toisaalta Euroopan unionin työskentelyssä alettiin kiinnittää huomiota myös ihmis- ja perusoikeuksien toteutumiseen. Tällä oli vaikutuksia kansallisten projektien tavoitteiden ja toimintatapojen muotoutumisessa mm. siinä, ettei legitimaatiota tasa-arvolle enää välttämättä tarvinnut hakea pelkästään kaksijakoisuudesta.

2000-luku näyttäytyy ohjelmien aikakautena, ja rahoitus vaikuttaa suosivan tasa-arvoprojekteja, jotka ovat mittavia, koskevat tai hyödyntävät teknologiaa jollakin tavalla, koostuvat useista ala- tai osaprojekteista ja ovat yhteistyöverkostoiltaan laajoja. Mielenkiintoinen havainto projektien tarkastelussa on ollut tasa-arvo- ja sukupuolidiskurssien liikehdintä. Markkinaorientoituneisuus on näyttänyt juurtuvan sitkeästi projekteihin ja kaksijakoisuudesta legitimaatiota hakenut tasa-arvon käsite on kääntynyt projektien tavoitteissa mm. diversiteetiksi ja moninaisuudeksi, erilaisuuden hyödyntämiseksi ja osaamispotentiaalin kasvattamiseksi työmarkkinoiden käyttöön. Moninaisuus-diskursseihin on kuitenkin sisältynyt enenevissä määrin myös sukupuolen ja sukupuoleen kietoutuvien muiden erojen merkityksistä keskustelu, tietoisuus yhteiskunnan ja työelämän valtasuhteista sekä heteronormatiivisen sukupuolijärjestyksen purkaminen. Toisaalta myös 1960-luvulla aktiivisena käynyt keskustelu sukupuolirooleista on näkynyt projektien tavoitteissa ja toimintatavoissa.

Viitteet

[1] Ensimmäinen kerta, Suomessa otettiin tutkimuskohteeksi toteutetut tasa-arvoprojektit, sijoittuu vuoteen 2003, jolloin Equal Kansallinen teematyö Segregaation purku työmarkkinoilla-projekti aloitti toimintansa. Projektin tavoitteena oli löytää ratkaisumalleja segregaation purkuun ja tätä varten analysoitiin 1970-luvulta vuoteen 2003 asti toteutettuja tasa-arvoprojekteja, joita löytyi noin 300. Lisäksi haastateltiin noin 30 ns. pitkän linjan tasa-arvotyön tekijää ja projekteissa työskennelleitä ja näin selvitettiin mitä tulisi muuttaa ja mitä käytäntöjä vahvistaa ja millä keinoin niin koulutuksessa kuin työelämässä, jotta saataisiin pysyviä tuloksia. Projektin tutkimuksesta valmistui kirja: Brunila, K, Heikkinen, M & Hynninen, P 2005. Monimutkaista mutta mahdollista. Hyviä käytäntöjä tasa-arvotyöhön, (http://www.womenit.info/kansallinen_teematyo.php). Väitöskirjatutkimukseni perusta sijoittuu kyseisen projektin tutkimustyöhön. Oulun yliopiston koordinoiman projektin suunnitteluun osallistuivat edellä mainittujen kirjoittajien lisäksi suunnittelija Leena Teräs, prof. Marja Vehviläinen, prof. Elina Lahelma, prof. Päivi Korvajärvi, dos. Vappu Sunnari, dos. Helena Karasti.

Kirjallisuus ja lähteet

  • Brunila, K, Heikkinen, M, Hynninen, P: 2005. Monimutkaista mutta mahdollista. Hyviä käytäntöjä tasa-arvotyöhön. Equal Kansallinen teematyö. Oulun yliopisto Kajaanin yliopistokeskus. Kainuun Sanomain kirjapaino Oy: Kajaani.
  • Holli, Anne-Maria, Saarikoski, Terhi & Sana, Elina (toim.): 2002. Tasa-arvopolitiikan haasteet. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Sosiaali- ja terveysministeriö. WSOY:Vantaa.
  • Horelli, L & Roininen, J: 1997. Tasa-arvoa rakennepolitiikkaan. Helsinki: Edita
  • Julkunen, R: 1994. Suomalainen sukupuolimalli – 1960-luku käänteenä. Teoksessa Anttonen, A, Henriksson, L ja Nätkin, R (toim.): Naisten hyvinvointivaltio. Vastapaino: Tampere.