Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta

Äänioikeus moraalireformin käännekohtana

Pirjo Markkola

Muuttuvan yhteiskunnan moraalikysymykset olivat monin tavoin esillä Suomessa vuosina 1906 ja 1907. Monet järjestöt olivat 1880–luvulta lähtien tavoitelleet yhteiskuntamoraalin uudistusta eli moraalireformia. Muun muassa Suomen Siveysseura (Federaatio), Suomen Naisyhdistys, Valkonauha, Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY) ja raittiusyhdistykset puolustivat paitsi raittiutta myös parempaa sukupuoli- ja yhteiskuntamoraalia. Valkonauhan jäsenet kannattivat naisasiaa, joka heidän mielestään perustui kristilliseen tasa-arvoihanteeseen. He pitivät äänioikeutta suurena saavutuksena, jota naisten toivottiin käyttävän. Turun suomenkielinen Valkonauhayhdistys totesi vuoden 1906 toimintakertomuksessaan: ”Kun yhdistyksemme toimialoja on nais- raittius- ja siveellisyysasiat niin seurasi se innolla niitä uudistusrientoja, joista toivomme näiden asiain nopeinta ratkaisua s.o. yleistä äänioikeutta, joka tänä vuotena on saatu naisillekin.” Sitaatti paljastaa vahvan uskon äänioikeuden käänteentekevään voimaan, joka nostaisi naisten asemaa ja korjaisi raittiuden ja siveellisyyden puutteesta aiheutuneet epäkohdat. Moraalireformistit uskoivat, että äänioikeutetut ja vaalikelpoiset naiset voisivat tehdä koko yhteiskunnan paremmaksi.

Turun Valkonauha nimitti vuotta 1906 Suomen kansan juhlavuodeksi ja merkkipaaluksi naisten historiassa. Yhdistyksen jäsenet odottivat raittiuden ja siveellisyyden edistyvän, koska naiset saivat nyt äänensä kuuluviin vaaleissa. Yksi jäsen jopa vieraili yksikamarisessa eduskunnassa voidakseen nähdä uudet kansanedustajanaiset. Syyskuussa 1907 hän matkusti pääkaupunkiin, asettui pitkän jonon hännille ja pääsi seuraamaan eduskunnan istuntoa. Hän näki heti Aleksandra Gripenbergin ja Hilda Käkikosken, jotka olivat vakaumuksellisia moraalireformisteja. Vieras piti heitä, kuten muitakin suomalaisen puolueen naisia, viisaan ja kypsän näköisinä kansanedustajina. Sosiaalidemokraattiset naiset näyttivät pinnallisilta, mutta Miina Sillanpäästä hän sai myönteisen vaikutelman. ”Hän on nainen, joka ajattelee, sen näkee koko olennosta”, Turun Valkonauhan jäsen kirjoitti (Markkola 2002, 200). Tapa, jolla keskiluokkainen moraalireformisti näki kansanedustajat, liittyi parlamentaarikkojen työhön uuden moraalin hyväksi. Mitä vankemmin he edistivät moraalireformia, sitä luotettavammilta he hänen silmissään vaikuttivat.

Ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan vaaleissa Turun ruotsinkielisen Valkonauhayhdistyksen puheenjohtaja Berta Heikel oli ehdokkaana kristillismielisten listalla. Kristillismielisten vaaliliitot oli tarkoitettu vaihtoehdoksi uskoville, jotka eivät halunneet äänestää poliittisia puolueita. Heikelin ehdokkuutta motivoi kristillinen naisasia ja moraalireformi. (Mustakallio 1983, 208–232; Markkola 2002, 201). Vaaliliitoista ei kuitenkaan tullut merkittävää poliittista tekijää. Paremmin menestyivät poliittiset puolueet, joista vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten listoilta valittiin eduskuntaan moraalireformia puolustavia naisedustajia. Gripenbergin ja Käkikosken lisäksi vanhasuomalaisten ryhmässä oli emäntä Eveliina Ala-Kulju, jonka hengellinen tausta oli herännäisyydessä. Vuodesta 1912 lähtien hän toimi kristillis-siveellisen Kotikasvatusyhdistyksen puhujana; kansanedustajana hän jatkoi vuoteen 1917 asti. Nuorsuomalaisten edustajista opettaja Lucina Hagman oli jo 1880-luvulla puolustanut naisten siveellisyystyötä, kun piispa Gustaf Johansson asetti sen kyseenalaiseksi. (Pohls 1997; Ollila 1997; Markkola 2002, 187). Poliittiset puolueet veivät moraalireformistinaisten kärkinimiä valtiollisiksi vallankäyttäjiksi tehokkaammin kuin kristillismielisten vaaliliitot.

Valkonauhalaiset määrittelivät naisten eduskuntatyön korkeimman kansallisen velvollisuuden täyttämiseksi. He toivoivat, että eduskunta tekisi todellista työtä naisten ja koko yhteiskunnan hyväksi. Yhdistys hyväksyi naisten julkisen roolin, vaikka osa kristillisistä järjestöistä suhtautui kielteisesti politiikkaan. Myös Valkonauhan naiset törmäsivät näihin epäilyihin. He selittivät, että naisten oikeudet ja raittiusasia olivat poliittisia kysymyksiä. Kumpikin asia vaati uutta lainsäädäntöä – siksi uskovia naisia tarvittiin politiikassa. Samalla tavalla puhuivat Suomen Naisyhdistyksen johtajat. Kristillisiä naisia tarvittiin politiikassa, ja naisten, joilla oli kristillinen maailmankuva, piti äänestää ehdokkaita, joka edistivät oikeita asioita. Tätä Valkonauha korosti avoimesti. Oikea valinta edisti yleistä hyvää, suojeli uskontoa, poisti juoppoutta, edisti kansallisuusaatetta, auttoi köyhiä ja kärsiviä ja laajensi naisten vaikutusmahdollisuuksia muuallakin kuin politiikassa. (Markkola 2002, 202). Ajattelu nojautui kristilliseen traditioon, joka antoi naisille mahdollisuuden edistää hyvää asiaa Jumalan nimissä.

Eduskuntaan valitut porvarillisten puolueiden naiset toivat esille moraalikysymykset valtiollisella foorumilla. Vuoden 1908 valtiopäivillä maalaisliiton kansanedustaja Hilma Räsänen teki muutamien edustajien kanssa anomusehdotuksen, jossa toivottiin hallituksen avustavan entisten prostituoitujen siveellisen elämän tukemista. Toteutuessaan Räsäsen aloite olisi tiennyt tuntuvaa valtionapua Valkonauhalle. Saman vuoden toisille valtiopäiville suomalaisen puolueen edustajat Hilda Käkikoski, Aleksandra Gripenberg ja Hedvig Gebhard toivat anomusehdotuksen, jossa olisi niin ikään myönnetty avustuksia siveellisyystyötä tekeville yhdistyksille ja laitoksille. Käkikoski jatkoi työtä vuosien 1909 ja 1910 valtiopäivillä esittäen, että valtion budjetista osoitettaisiin määräraha pelastavalle siveellisyystyölle. (Innala 1967, 112–113). Käytännössä tämä olisi taannut muun muassa Valkonauhayhdistyksille ja uskonnollisten yhdistysten turvakodeille paremmat taloudelliset työskentelyedellytykset.

Moraalireformipyrkimys paljasti porvarillisten puolueiden naiskansanedustajien ja työväenliikkeen naisten eron. Yksikamarisessa eduskunnassa sosiaalidemokraattisen puolueen naisedustajat ajoivat turvattomien naisten ja lasten asiaa yhtä aktiivisesti kuin porvarillisten puolueiden naiset. Näkemysero oli siinä, että porvarilliset naiset kannattivat yksityistä hyväntekeväisyyttä ja kristillisiä turvakoteja, mutta työläisnaisliike vaati kunnallisia ja valtiollisia koteja yksinäisille äideille ja turvattomille lapsille. (Sulkunen 1989, 45; Sulkunen 1997, 164–165; Oikarinen 1997, 132–133). Työläisnaisten edustajat ja moraalireformistit tunnistivat suomalaisessa yhteiskunnassa samoja ongelmia, mutta he tarjosivat niihin erilaisia ratkaisuja. Kristillisten moraalireformistien mielestä tarvittiin sekä uutta lainsäädäntöä että ihmisten henkilökohtaista hengellistä uudistumista.

Kirjallisuus ja lähteet

  • Innala, Aune: 1967. Suomen naisen alkutaival lainsäätäjänä. Helsinki: Kirjayhtymä.
  • Markkola, Pirjo: 2002. Synti ja siveys. Naiset, uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860–1920. Helsinki: SKS.
  • Mustakallio, Hannu: 1983. Säätypapista kansalaiseksi. Papiston poliittis-yhteiskunnallinen rooli demokratisoitumisen murrosvaiheessa 1905–1907. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura.
  • Oikarinen, Sari: 1997. ”Hilja Pärssinen – työväenliikkeen poliitikko ja runoilija”. Teoksessa Maria Lähteenmäki, Pirjo Markkola & Alexandra Ramsay (toim.), Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. Helsinki: Kirjastopalvelu.
  • Ollila, Anne: 1997. ”Vahvojen naisten puolestapuhujat: Lucina Hagman ja Alli Nissinen”. Teoksessa Maria Lähteenmäki, Pirjo Markkola & Alexandra Ramsay (toim.), Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. Helsinki: Kirjastopalvelu.
  • Pohls, Maritta: 1997. ”Eveliina Ala – Kulju ja Hilma Räsänen – kaksi maalaisnaista eduskunnassa”, Maria Lähteenmäki, Pirjo Markkola & Alexandra Ramsay (toim.), Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. Helsinki: Kirjastopalvelu.
  • Sulkunen, Irma: 1997. ”Miina Sillanpää – sillanrakentaja”, Maria Lähteenmäki, Pirjo Markkola & Alexandra Ramsay (toim.), Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset Helsinki: Kirjastopalvelu. 1989. Naisen kutsumus. Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen Helsinki: Hanki ja jää.