Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta

Vaalit ja naisten aktiivisuus

Villiina Hellsten, Tilastokeskus

Naisten poliittinen aktiivisuus jäi pitkälle sotien jälkeen miesten aktiivisuutta vähäisemmäksi niin äänestysaktiivisuudessa kuin ehdokkaaksi vaaleissa asettautumisessakin. Äänestäjinä naiset saavuttivat miehet vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, sittemmin vuoden 1984 kunnallis- ja vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Vuoden 2003 eduskunta- ja vuoden 2004 kunnallisvaaleissa naisten äänestysaktiivisuus oli jo nelisen prosenttiyksikköä miesten aktiivisuutta korkeampi.

Vaikka naiset olivat maaseudulla perinteisesti äänestäneet kaupunkilaisnaisia aktiivisemmin, ensimmäisenä naisten äänestysaktiivisuus ylitti miesten aktiivisuuden kaupunkimaisissa kunnissa, joissa naisten äänestysaktiivisuus ylitti miesten aktiivisuuden hienoisesti jo vuoden 1983 eduskuntavaaleissa. Maaseutumaisissa kunnissa vastaava siirtymä sen sijaan tapahtui vasta lähes vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1991.

Alueelliset erot ovat muutenkin olleet paikoin merkittävät. Sen lisäksi, että eteläisissä, etenkin Helsingin ja Uudenmaan, vaalipiireissä naisten aktivoituminen vaaleissa tapahtui muuta maata aikaisemmin äänestäjinä, naisten osuus ehdokkaista on näissä vaalipiireissä ollut sekä eduskuntavaaleissa 2003 että kunnallisvaaleissa 2004 maan korkeimpia.

Naisten äänestysaktiivisuuden suhteen on havaittavissa myös vaalityyppikohtaista eriytymistä. Kaupunkimaisissa kunnissa naiset ovat eduskuntavaaleissa kuroneet kiinni maaseutumaisissa kunnissa asuvien naisten äänestysaktiivisuutta, ja Helsingissä ja Uudellamaalla naiset äänestivät vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kaikkein aktiivisimmin. Myös europarlamenttivaalien äänestysaktiivisuuden suhteen on tapahtunut vastaava käänne: kun vielä vuoden 1996 vaaleissa maaseutumaisten ja taajaan asuttujen kuntien naiset olivat kaikkein aktiivisimpia äänestäjiä, vuonna 2004 kaupungeissa naisten äänestysaktiivisuus oli maan korkein ja neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin maaseudulla. Myös suurin ero miesten ja naisten äänestysaktiivisuudessa europarlamenttivaaleissa oli Helsingin vaalipiirissä, viisi prosenttiyksikköä.

Kunnallisvaaleissa 2004 aktiivisimpia äänestäjiä olivat sen sijaan edelleen maaseutumaisissa kunnissa asuvat naiset, joskin esimerkiksi Helsingissä ero koko maan keskiarvoon verrattuna lähes tasaantui, kun naisten äänestysaktiivisuus Helsingissä nousi edellisistä vaaleista jopa kuusi prosenttiyksikköä. Toisaalta maaseuduilla naiset ovat kuroneet kiinni eroa miesten äänestysaktiivisuuteen suhteellisesti eniten kaikkien vaalien osalta.

Naisten osuus ehdokkaista niin eduskunta-, kunnallis- ja europarlamenttivaaleissa on koko Suomen historian ajan ollut naisten ääniuurnilla aktivoitumisesta huolimatta pienempi kuin miesten. Näissä kaikissa vaaleissa naisten osuus ehdokkaista on 2000-luvun vaaleissa liikkunut hieman alle 40 prosentissa. Kunnallisvaaleissa naisehdokkaiden osuus on ollut kaupungeissa hivenen suurempi kuin maaseudulla, Helsingissä osuus on ollut kaikkein suurin. Ehdokasasettelua puolueittain tarkastellessa on nähtävissä, että naisten osuus ehdokkaista on ollut kasvussa kaikissa vaalityypeissä ja lähes kaikissa puolueissa.

Naisten suhteellisesti lisääntyneestä ¹ äänestysaktiivisuudesta huolimatta naisia valitaan vaaleissa, joitakin alueellisia poikkeuksia lukuun ottamatta, edelleen selvästi miehiä vähemmän. Naisehdokkaat ovat menestyneet paremmin kaupunkimaisissa ja Etelä-Suomen kunnissa, sen sijaan maaseudulla ja Itä- ja Pohjois-Suomessa kynnys äänestää naista näyttäisi olevan korkeampi. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa naiset saivatkin Helsingissä (49,3%) ja Uudellamaalla (49,4%) jo lähes puolet äänistä. Helsingissä naisten osuus eduskuntaan valituistakin oli jo lähes kaksi kolmasosaa (64,7%), Pohjois-Savossa puolestaan alle kuudesosa siitä (10%), joten alueelliset erot ovat varsin huomattavia.

Alueelliset erot eivät ole yhtä suuria kunnallisvaaleissa, joskin myös vuoden 2004 kunnallisvaaleissa vain Helsingissä valittujen naisten osuus ylitti puolet. Kunnallisvaaleissa naisten osuus valituista on aina ollut pienempi kuin naisten osuus ehdokkaista ja äänistä. Sen sijaan eduskuntavaaleissa ei tällaista epäsuhtaa ole samassa suhteessa havaittavissa. Huomionarvoista kuitenkin on, että naisehdokkaiden osuus äänistä on kasvanut samaan tahtiin naisehdokkaiden määrän lisääntymisen myötä. Edustuksellisuuden ns. peilikuvamallin kannalta olisi siten tärkeää, että vaalien ehdokasasettelussa sukupuolet olisivat mahdollisimman tasa-arvoisesti edustettuna.

Suorien presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien henkilökeskeisen luonteen vuoksi kulloinenkin ehdokasasetelma vaikuttaa suuresti siihen, millaisiksi kannatuksen piirteet muodostuvat. Näiden ”nuorten” vaalien kohdalla ei olekaan toistaiseksi havaittavissa mitään yleistä ja kovin selkeää noususuuntaa naisehdokkaiden ääniosuuksissa. Sen sijaan vuoden 1996 europarlamenttivaaleissa tehtiin vaalihistoriaa, kun valittujen naisten osuus nousi tasan puoleen. Kaupungeissa halukkuus äänestää naista näissäkin vaaleissa näyttäisi olevan muuta maata suurempi.

Vaikka etenkin nuoret naiset osallistuvat nykyisin poliittiseen elämään samanikäisiä miehiä aktiivisemmin lähes kaikilla politiikan osa-alueilla, naisten luottamus omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin on miehiä heikompi (Grönlund ym. 2005, 118). Tämä osin ristiriitaiselta vaikuttava tutkimustulos saattaa olla seurausta poliittisen edustuksen sukupuolittuneista rakenteista. Mies- ja naispuolisia ehdokkaita muun muassa arvioidaan vaaleissa eri kriteerein, ja nämä sukupuolittuneet valintakriteerit suosivat yleensä miespuolisia ehdokkaita (ks. esim. Hellsten 2000). Naisten vähäinen määrä valtiollisissa ja poliittisissa johtotehtävissä saattaa puolestaan viestittää, etteivät naisten mahdollisuudet vaikuttaa ole yhtäläiset miesten kanssa (ks. myös Kantola 2005, 120). Demokratian ihanne edellyttäisikin, että kansalaisilla on tasavertaiset mahdollisuudet tulla edustetuksi päätöksenteossa – paitsi vaalien kautta myös valtion korkeimpien virkojen haltijoina. Naisten toimiminen tällaisilla johtopaikoilla viestittää yleisemminkin yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta ja valaa uskoa sukupuolten tasavertaiseen kohteluun.

Naiset ovat kuitenkin vasta viimeisen vuosikymmenen aikana onnistuneet lisäämään edustustaan esimerkiksi kuntien ja maakuntien toimielimissä, suurelta osin tasa-arvolain edellyttämien kiintiöiden ansiosta. Sen sijaan esimerkiksi moniin keskeisimpiin eduskunnan ja hallituksen luottamus- tai virkatehtäviin naisia on valittu kaiken kaikkiaan huomattavan harvoin.

Kansalaisten tasavertainen edustus edellyttää luonnollisesti myös, että esimerkiksi erilaisilla etnisillä vähemmistöillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet tulla edustetuksi päätöksenteossa tai että resurssit osallistua päätöksentekoon olisivat mahdollisimman tasavertaiset eri alueilla. Yhtä lailla on tärkeää, että kansalaisten edustus olisi tasavertaista myös muilla kuin poliittisen vallan sektoreilla, kuten keskusjärjestöjen tai korkeakoulujen ja yliopistojen johdossa sekä suuryritysten ja pörssiyhtiöiden johtotehtävissä.

Viitteet

1) On huomattava, että vaikka naisten äänestysaktiivisuus on kaikissa yleisissä vaaleissa jo korkeampi kuin miesten, myös naisten äänestysaktiivisuuden suunta on jo pitkään ollut laskeva. Naisten miehiä suurempi äänestysaktiivisuus ei siten ole seurausta niinkään naisten äänestysaktiivisuuden suoranaisesta lisääntymisestä vaan pikemminkin miehiä hitaammasta äänestysinnon laimenemisesta.